Ilon ja surun päivä

 Jälleen yksi päivä ilman rakasta Taigaani, mikään ei muuta sitä, että elämästäni katosi Taiga. Elämän on kuitenkin jatkuttava ja voin vain iloita siitä mitä meillä on  neljä ihanaa koiraa. Tuntui kuitenkin tosi vaikealta lähteä lenkille ilman Taigaa, kun juuri paripäivää sitten ihailimme KePon kanssa Taigan ja Keelan juoksua metsäisissä maisemissa.

Pieni laumamme on aika sekaisin tällä hetkellä. Omaa paikkaa laumassa etsitään. Keela on vetäytynyt laumasta minun kainalooni ja Rosé on sitä mieltä, että nyt on hänen aikansa koittanut. Taigahan oli Rosélle varaäiti ja hyvin tärkeä, nukkuivatkin aina kylki kyljessä öisin. Tosca joka on aina ollut siis koko kuuden vuoden ikänsä se ns. pahnan pohjimmainen ja nöyrä sellainen on osoittanut myös merkkejä, että hänkin voisi nyt olla jotain mieltä tästä lauma järjestyksestä.

Rosé kulkee pihalla häntä pystyssä tai pitäisikö sanoa tepastelee ja käy härkkimässä Toscaa ja tänään Rosé jopa komensi minua ja lenkillä päätti myös hypellä Harryn selkään mitä ei todellakaan ole koskaan tapahtunut. Meidän täytyi viedä Rosé ja Tosca esi suuntaan lenkille koska yhteislenkistä ei tullut mitään Rosé oli ihan mahdoton johon Tosca kyllä liittyi. Keelan kanssakin Rosé yritti haastaa jotain sählinkiä, mutta Keela pysyi tyynen rauhallisena joten se kuihtui ennen kuin pääsi alkamaankaan.

Me joudutaan varmaan vielä keskustelemaan Rosén kanssa siitä miten tässä perheessä käyttäydytään ja mikä taas ei ole sopivaa.

Kuningattarella on ihan oma hiustyyli, kutsumme sitä trumppi-tyyliksi.