torstai 3. joulukuuta 2020

Pitkä yö

 Keelalla alkoi voimakkaat närästysoireet eilen illalla n.17:30 ja kaikki kotikonstit koitettiin, mutta ei apua. Klo 21 soitin päivystykseen sillä koira alkoi olla todella tuskainen ja halusi syödä jopa minun päälläni olevan puseron sen lisäksi, että kaikki matot ja peitot jne. oli jo poistettu. Sain lisää lääkitys ohjeita ja seuranta ohjeita. Puolen yön jälkeen meni hermo minulta huonoon kuntoon ja soitin uudelleen klinikalle, jolloin pyysivät meidät sinne. Matkalla Keela yritti syödä auton sisustuksen. Klinikalla sai lääkityksen suoraan suoneen ja taas lähdettiin kotiin, autossa hyvin levoton ja sama meno jatkui kun päästiin kotiin. Saatiin myös lääkitystä kotiin ja nyt sitten kop kop näyttäisi rauhoittuvan nukkumaan. Enpä ole moista närästystä koskaan nähnyt. Oireina olivat siis nikotus, voimakas läähätys, kaiken syöminen, kaiken nuoleminen, kuolaaminen, runsas juominen, oksentaminen ja levottomuus, ei pystynyt olemaan paikoillaan.

Pikku potilas lepäilee.

Vieläkään närästys ei ole kokonaan ohi, vaikka onkin jo paljon helpottanut. Nyt täytyy vain pitää peukkuja, että menisi kokonaan ohi. Taidamme olla molemmat hieman väsyneitä viime yön jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti