torstai 17. joulukuuta 2020

 Keela oli tänään tähystyksessä. Vaikka P-alueella meinasi tulla tenkkapoo kun Keela oli sitä mieltä, että tuonne klinikan suuntaan en todellakaan aio kävellä. Onneksi edellämme kulki nainen kissankopan kanssa ja niin kysyin saammeko kävellä kuono kiinni kissankopassa kun muuten ei päästä klinikalle, nainen sanoi on se kyllä aika iso koira, minä vastasin juu mutta me vaan haistellaan sitä koppaa ja niin me päästiin sisälle kuin tavarajuna. Tarkoituksena on selvittää mistä nuo suhteettoman rajut närästyskohtaukset johtuvat. Meille tuotiin pieni musta matto ja hoitaja sanoi voisiko Keela sitten nukkua tuon mustan päälle. No Keela on kovin tottelevainen.. Kun menin hakemaan Keelaa niin menin ensin kassalle maksamaan laskua niin heti kun olin ensimmäisen lauseeni sanonut kuului taustalta jostain mölinää kuin sonnivasikka olisi mölissyt mmoumou jne. sanoin teillä on täällä sonnimullikkakin hoidossa, hoitaja vilkaisi minua ja sanoi se on kyllä sinun koirasi.

Koepalat lähtivät nyt patologille tutkittavaksi ja tuloksia odotellaan joulun jälkeen, elleivät pyhät nyt pahasti sotke asioita. Pääasia, että Keela voi nyt hyvin ja ainakaan kasvaimia ei silmämääräisesti ollut nähtävissä. Koepalat otettiin vatsalaukusta ja ohutsuolen alusta.


Taigakin ihmetteli kun lenkkikaveri oli jäänyt jonnekkin, mutta lenkki saatiin kuitenkin tehtyä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti