tiistai 2. marraskuuta 2021

Belunan eläinsairaala

 Yö oli aika levoton, Keela oli kipulääkkeestä huolimatta varmaankin kivulias ja opioideista sekava, ei osannut käydä lepäämään. No aamun tullen pää alkoi selvitä ja sai antibiootit ja kipulääkkeen ja suihkuteltiin. Suihkuttelua on kolme kertaa päivässä. Ompa onni, että olen kotona päivät. Ruoka maistui illalla jo ihan reippaasti, mikä oli hyvä. Paljon on tänään vielä levätty ja eikös se uni ole lääke. Turvotus on alkanut laskemaan ja paise valuttaa ihan hivenen nestettä vielä. Onneksi tyhjentyy reijän kautta. Taas ollaan yhden päivän lähempänä parantumista.


Näihin metsäisiin maisemiin ei vielä päästä, mutta onneksi on kuvia mitä ihailla. Täytyy myös ihailla koiran ääretöntä notkeutta Keelalla on iso tötterö päässä ja sitten hän kääntää toisen takajalkansa niskanpäälle ja työntää töttörön jalkoväliin ja sitten onkin kieli siellä missä kipu tuntuu. Silmät pitää olla selässäkin.  Toivon mukaan ensi yönä nukuttaisiin hieman molemmat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti