sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Viikonloppu

 Taas on viikonloppu kulkenut iltaan ja kohta alkaa uusi viikko. Juuri Kepolle sanoin, että ihan kummallista vain kaksi isoa ruokakuppi ja yksi pieni siinä meidän koira perheemme. Ruokaa on pakkasessa ainakin todella pitkäksi aikaa, no sehän on vain hyvä asia. Tänäänkin kuljettiin metsässä ja koirilla oli vainut kohdallaan sillä sellaisella vauhdilla taas mentiin. Keelan hännässä vielä pieni kohta mikä ilmeisesti ärsyttää, mutta kohta ollaan voiton puolella. Tosca saapuu varmaankin huomenna kotiin uskon niin.  Ajatukset ovat hieman tahmeita joten lopetan tältä päivältä blogini nyt tähän. Hyvää alkavaa viikkoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti