maanantai 28. marraskuuta 2022

Keskustelua

 Tulee aina lueskeltua noita koira palstoja tuolla FB:ssä ja kyllä usein menee ihmetyksen sormi hämmästyksen suuhun. Tänään keskustelun aiheena oli pennun maitohampaan poisto. Pennunostaja vaati kasvattajalta 400 euroa hinnan alennusta, koska pitää poistattaa pennulta yksi maitohammas kun se painaa ikeneen, eikä ole vielä lähtenyt. Onneksi omat pennun omistajani ovat olleet tervejärkisiä ja ymmärtäneet, ettei se ole kasvattajan mahdollisuuksien rajoilla estää ettei se maitohammas irtoa itsekseen.

Kyllä nykyään saa olla todella taitava, että osaa laatia sopimukset koirankaupasta siten, että se on oikeudenmukainen niin myyjälle kuin ostajallekin. Onneksi tuo aika on taakse jäänyttä elämää ja silloin kun kasvatin niin minulla oli suuri onni löytää jokaiselle myymälleni pennulle hieno koti, ja olen saanut iloita pentujeni kasvamisesta ja kehittymisestä aikuisiksi koiriksi. Kiitos ihan jokaiselle Belunalaisen pennun omistajalle.

1 kommentti:

  1. Kasvattaja mamma on ollut myös suurenmoinen tuki ja turva varsinkin siinä tilanteessa kun pitää päättää siitä, voiko rakkaan lemmikin elämää kaikesta huolimatta jatkaa. Kuten kaikessa muussakin yhteistyössä sekä yhteyksien pidossa <3

    VastaaPoista