torstai 24. marraskuuta 2022

Minun koirat ei pöydältä ruokaa ota.

Olenpa useastikin ystävälleni kehuskellut, että meidän koirat ei pöydiltä ruokaa ota, no eivät ole ottaneetkaan ennen kuin elettiin 24.11.2022. Tänään sitten mieheni soitti ja menin etsimään puhelinta ja portti keittiöön jäi auki ja sillä aikaa kun etsin puhelinta olivat kaikki minun pinaattiletut kuutta pannulla olevaa lukuun ottamatta kadonneet ja toinen kierros oli jo menossa kummallakin koiralla kanin korvia suu täynnä, oli sitten löydetty nekin herkut ja viivyin poissa ihan pari minuuttia. Kumpaakaan ei voinut syyttää koska kummallakin oli suu täynnä herkkuja ja varmaan pinaattiletutkin oli syöty yhdessä. Pikkasen huvitti koska olin tehnyt päätöksen, että annan koirille eiliseltä jääneen makaronilaatikon, koska niiden teki sitä niin mieli ja me voidaan syödä noita pinaattilettuja. Hyvin maistui kaikki meidän ruuat ja omat herkut päälle.

Tarinan opetus: Älä kehuskele turhaan että ei minun koirani tee sitä tai tätä, kyllä ne vaan yllättää ja tekee kaikkea mahdollista. Sitten toivotellaan pikaista paranemista Hehku-neidille. Hän on tänään ollut sterkkauksessa ja nyt vähän nukuttaa.



Se on hienoa, kun nykyään tehdään jo isoillekin koirille tähystämällä tuo toimenpide, on niin paljon helpompi paranemaan ja nopeampi kuin avoleikkaus. Parane pian Hehku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti