tiistai 29. marraskuuta 2022

Koiran tassukarvat

 Leonberginkoirat ulkoilevat mielellään talvella ja lenkit sujuvat hyvin, mutta jos tassukarvat ovat päässeet liian pitkiksi niin ne keräävät lumipaakkuja tassuihin ja vaikeuttavat koiran kävelyä. Myös paakun lisäksi voi karvoihin jäädä sepeliä, joka aiheuttaa jopa haavaumia. Lisäksi tassukarvoihin syntyy helposti takkuja ja siellä takkujen alla voi muhia tulehdus ja märkivä ihotulehdus.


Tarkista siis aina lenkin jälkeen ja jopa lenkin aikana tassut niin ettei mikään vahingoita anturoita ja varpaita. Jos koira nostelee tassujaan niin silloin luultavasti jalkoja palelee, jos koira taas jyrsii jalkojaan niin silloin on varmasti kysymys lumipaakuista varpaissa.


Erityisesti suolatut kadut ovat pahasta ja koiran varpaat kannattaakin huuhdella lenkin jälkeen jottei suola jää muhimaan varpaiden väliin. Lumipaakkuja voi myös kertyä  koiran vatsan alle ja kainaloihin. Pidetään siis huolta tassukavereistamme unohtamatta itseämme, meidänkin tassut tarvitsevat hyvän suojauksen eli esim. liukkauden estoon suunnitellut kengät. 


Hyvä suoja ennen lenkille lähtöä on laittaa koiran tassuihin tassuvaha joka suojaa koiran tassuja jonkin verran, kosteudelta, lialta, lumipalleroilta, suolalta. Nautinnollisia yhteisiä tassutteluita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti