tiistai 7. marraskuuta 2023

Rose´sai päättää

 Tänään vietettiin taas päivää Rose´saa päättää missä lenkkeillään. Lähdettiin liikkeelle normaalia radan vieruslenkkiä, mutta sitten Rose´halusi ylittää radan ja matka jatkui peltoteitä pitkin vieraille maisemille. 


Maalaismaisemassa kuljettiin ja matkajatkui viljelyspeltojen halki kohti kaukana siintävää metsikköä ja metsäähän me sitten tietenkin päädyttiin. Sitten vielä Rose´palasi takaisinpäin ja vasta ylimääräisen lenkin jälkeen palattiin sitten taas suunnistamaan kotia kohti reilu kaksi tuntia saatiin aikaa kulumaan.


Todella hauskaa seurata kun koira saa päättää, kun pohtii välillä mihin suuntaan matkaa jatkettaisiin. Loppujen lopuksi kuitenkin aina päädytään kotiin välillä se vaatii enemmän aikaa mutta kuitenkin päädytään kotiin.


Selene Lumon tytär on ollut sterilointi leikkauksessa ja toivotamme hänelle pikaista toipumista. Parane pian Selene.

Siinä Selene toipuu perheensä hellässä hoidossa.

1. Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.
Lääkkehillä hoidelkaa Nalleystäväämme.
Maito tuore lämpöinen hyväks olla voisi.
Vehnäkorppu valkoinen ehkä avun toisi.

2. Patjaksensa parahin matto levitellään,
peitteheksi toinenkin kääritähän hellään.
Laulu kaunis lauletaan univirreksensä,
itse käymme uinumaan hänen vierellensä.

3. Vahtikoira vartio uskollisna meitä,
kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä.
Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme.
Nalle-raukan kuntohon aamuksi jo saamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti