tiistai 26. toukokuuta 2009

Pentuetestaus


Tänään sitten pennut pentutestattiin, testaajana toimi Kaisa Hilska Koirataidosta (www.koirataito.net). Koirataidon sivuilta kannattaa käydä kurkkimassa jos haluaa esim. osallistua elokuussa alkaville pentukursseille. Mutta sitten itse testiin, joka oli jälleen ajatuksia herättävä ja tosi mielenkiintoinen. Itse sain seurata testausta sängynpäältä, jotta pennut eivät nähneet minua, sillä testaus paikkana oli makuuhuoneemme, johon pentuja ei ollut aikaisemmin päästetty.


Sininen  Belunan Prince Dino:


Aktiivinen toiminnasta innostuva ja jopa kiihottuva poika, jolla sosiaalinen ja rohkea luonne. Sopii harrastekaveriksi moneen menoon. Tulee opettaa heti myös rauhoittumaan, vaikka ympärillä tapahtuukin asioita.


Punainen Belunan Princess Dina


"Kiltti", nöyrän ystävällinen, ihmisläheinen pentu, jolla erinomainen käsiteltävyys. Oudoissa tilanteissa harkitsee ensin rauhallisena, sitten toimii.


Oranssi Belunan Prince Dimba


Avoin ja toimelias harrastusleo, vepeen, tokoon, aktiiviseen elämään. Iloinen, varma ja hyvin käsiteltävissä.


Farkku Belunan Prince Dico


Aika pehmeä, hieman dramaattisesti reagoiva pentu, jolla lahjakas sosiaalinen elekieli. Leikki ok, möröllä hyvin peloton ja aktiivinen. Tulee huolella ajoissa sosiaalistaa ja totuttaa uusiin ihmisiin ja ääniin. Tyynen ja vahvan ohjaajan kultapoju.


Vihreä Belunan Prince Dimi


Tasaisen varma pentu, joka suhtautuu uusiin asioihin lempeän harkitsevasti. Sietää hyvin käsittelyä, omaa leolle riittävän leikkimishalukkuuden ja suhtautuu jos ei huippurohkeasti, ainakin hötkyilemättä mörköön ja ääneen.



Vieraan ihmisen tervehtiminen.



Käsiteltävyys



Paineensietokyky



Kosketusherkkyys



Yhteisleikki


Tällainen jännittävä päivä siis pennuilla oli tänään. Nyt on kaikki tehty sen eteen että pennut ovat luovutuskunnossa ja menossa omiin koteihinsa, myös pentujen kodeista on päätös tänään tehty ja pentujen varaajat saivat vihdoin tietää kuka noista karvapalleroista on se oma lemmikki joka heille muuttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti