keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Läähätän ja läkähdyn


LOTAN KUULUMISET


Jos Lotta osaisi puhua niin varmasti laulelisi tuota laulua läähätän ja läkähdyn..... Tänään on taas istuttu sylissä oikein urakalla, joten punttisalille on lähdettävä, jotta jaksaa pitää meidän sylikoiraa sylissä. Ruoka on maittanut edelleenkin hyvin. Tänään ollaan Lotan kanssa koottu noita pentukansioita kasaan ja ne alkavatkin olla lähes valmiita kuten myös nauhat pentujen kaulaan. Pentukansiot ovat tällä kertaa kaikki samanvärisiä.



Mikä minun masussani oikein möyrii taitaa olla vauvoja.



Läähätän ja läkähdyn



Pentukansiot valmistumassa.


Muutkin koiramme voivat ihan hyvin ja ovat iloisia kun pakkanen on hellittänyt ja ulkona oleskelu on ihan mukavaa, ei palellu tassut. Kun koirat tulevat sisälle ovat ne valmiita suoraan yöpuulle tai suomeksi sanottuna minun paikalleni sänkyyn. Tuntuu, että paljon on vielä tekemättä asioita mitkä pitää saada valmiiksi ennen vauvojen tuloa. Tämä valmistautumisen aika on aika ihanaa aikaa tämäkin. Kyllä Tarja ja Kari hämmästyvät kun tulevat etelän lämmöstä kuinka pyöreä Lotasta on tullut. Hauska on myös keskustella pentuja tiedustelevien ihmisten kanssa ja tutustua heihin. Hienoa kun perheet haluavat tulla tutustumaan Lottaan jo ennen pentujen syntymää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti