maanantai 25. tammikuuta 2010

Luna


Tänään Luna lähti KePon kanssa rokutusretkelle eläinlääkäriin, kun olivat rabies ja kennelyskä menossa vanhaksi. Reissu oli mennyt tosi hyvin ja samalla Luna kävi moikkaamassa myös Ruskon mummia ja vaaria sekä Lea-tätiä. Luna on aina mieleinen vieras Ruskolla. Kyllä muut koirat taas tutkivat Lunan tarkasti, että missä sitä oikein ollaan oltu. Töissä keskusteltiin tänään paljon koirista ja varsinkin jutusta mikä julkaistiin Turun Sanomissa, missä käsiteltiin mm. kaukkaria koirarotuna ja sen käyttötarkoitusta ja tietysti myös vaarallisuutta.  Lisäksi jutussa puhuttiin niistä 14 koirarodusta jotka ollaan Tanskassa kieltämässä tai ainakin sitä on ehdotettu ja tanskalaispoliitikot suhtautuvat siihen suopeasti. Kielletyiksi ehdotettujen rotujen nykyiset edustajat pitäisi steriloida ja ulkoiluttaa aina kytkettynä ja kuonokopassa, jopa joukkosurmaa on ehdotettu. Mihin tämä mailma on menossa kun ihmisen pitäisi tappaa uskollinen ystävänsä. Onneksi Suomen Kennelliiton kanta on että kiellot ovat hyödytttömiä. Olen kyllä itsekkin sitä mieltä, että koira kuin koira on ongelmakoira väärin pidettynä, kouluttamattomana ja ei se ole rodun syy jos omistaja ei osaa hallita koiraa ja ohjata sitä oikeaan suuntaan jo pennusta lähtien. Itse ainakin painotan kyllästymiseen asti omien pentujeni omistaille koulutuksen tärkeyttä ja sosialistamisen tärkeyttä jotta isosta koirasta tulee yhdyskuntakelpoinen kansalainen. Hyvin ovat kasvattieni omistajat tehtävänsä hoitaneet. Jokainen koira on yksilö ja toisen kanssa joutuu tekemään enemmän töitä kuin toisen ja joskus vaikka olisi kuinka hyvä tahto ja tieto niin sitä vain ei onnistu niin kuin haluaisi ja tuskinpa kukaan omista lapsistaankaan kasvattaa rikollisia, huumeidenkäyttäjiä jne. Onneksi tänä päivänä ei tarvitse itse yksin painia ongelmiensa kanssa, aina voi kääntyä koiran kasvattajan puoleen, ongelmakoirakouluttajista löytyy jo kattava verkosto, joten apua on saatavana jos ei itse tiedot ja taidot riitä.



Luna


LOTAN KUULUMISET


Viime yönä ihmettelin mitä kummaa Luna tekee sängyssään, nousin katsomaan ja kas kummaa,ei siellä sängyssä ollutkaan Luna vaan Lotta joka petasi Lullun sänkyä aivan vimmatusti, tänään huomasin että Lotta oli käynyt tekemässä puupinon pressun alle aikamoisen pesäkolon. Nyt täytyy kyllä kertoa Lotalle etteivät vauvat halua syntyä tuonne pihamaalle vaan me kyllä hoidetaan homma tuolla pentuhuoneessa. Ruoka on maistunut hyvin ja sen kyllä painossa huomaa. Tänään Lotta ei suostunut poistumaan pihamaalta, joten me lenkkeiltiin sitten tonttia ympäri, minä edellä ja Lotta löntysti perässä. Minusta tuntuu että Lotan olo on aika tukala jo tällä hetkellä, tänään täynnä 50 vuorokautta, vielä pitäisi tovi jaksaa vauvoja kasvattaa. Odotan itse niin paljon tuota että lomani alkaa ja saan olla Lotan kanssa mamma-lomalla. Huomenna Lotta saa taas vieraita, vielä tällä viikolla olen antanut tulla katsomaan Lottaa ja koiriamme, ensi viikolla sitten alamme valmistautua siihen H-hetkeen ja seuraavat vierailut ovat sitten vasta kun pennut ovat siinä iässä että niitä voi tulla katsomaan. Tiedän että kaikkien niiden perheiden aika jotka odottavat omaa karvaturriaan kotiin aika on pitkä, mutta sitä helpottamaan blogiin tulee sitten kuvia jokainen päivä.



Nämä Lotan kuvat alkavat olla kaikki samanlaisia , suu auki läähätetään ja masun vieressä lepäillään. 50 vrk täynnä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti