sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Prinsessat

Taas on pienen kiran opittava uusia asioita, sillä tänään oli sitten vuorossa opettelua pannan käytössä. Näillä muruilla kun ei ole vieläpantoja ollutkaan kun ei ole tarvinnut erottaakseen toisistaan kun ovat niin erinäköisiä että tunnen ne muutenkin.
Hyvin pystyy nukkumaan vaikka on panta kaulassa

Eikä haittaa toistakaan.
 Nuo Rakkaiden Haukkujen pannat ovat kyllä aivan ihania, sillä ne ovat niin koiraystävällisiä, eivät kiristä tai paina, koira tuskin huomaa niitä. Sitten  pennut saiva isojen koirien ruokakupit, kun omat kupit jäivät ihan liian pieniksi.
Omat kupit

Namiruokaa täynnä, nyt kupit kohta koirat

Me ollaan saatu herkkujakin niin kuin kuivattua naudanmahaa se oli hyvää.

 Pihamaalla on tapahtunut uusi askel, nimittäin Taiga alkoi aamulla tehdä tuttavuutta pentujen kanssa, ensimmäinen yritys kyllä meni pieleen kun Taiga lähestyi Toscaa ja sitten oli juuri haistamassa niin Tosca nuolaisi Taigaa kuonosta ja voi kamaluus kun Taiga säikähti moista käytöstä ja pakeni paikalta. Iltapäivällä alkoi tutustuminen edistyä.
Taiga uskalsi jopa liikkua pentujen kanssa

Ihanaa kun on märkää ja rapaista, mä oikein odotan kun tuo rapalauma tulee sisälle, sitä vartenhan mä tänään siivosin.

Kaikki kiinnostaa

Hei tää liikkuu

Nopsajalka

Tarkat on kuonot

Sisko menee sisälle, mä en muuten mene

Mä haluun olla ulkona

Sisko jäi alle hassu juttu.
 Sitten me toivotetaan hyvää isänpäivää kaikille mailman koiraisille.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti