tiistai 14. marraskuuta 2017

Bellalla on uusi koti

Muutama viikko sitten Bella-koira etsi uutta kotia ja pääsi koeajalle uuteen perheeseen. Nyt koeaika on päättynyt Bellan osalta ja Bella sai uuden ihanan perheen itselleen. Bellalla on myös seuranaan Herra Belunalainen, joten leikki seuraa löytyy omasta takaa. Bella pääsi asumaan maalaismaisemaan ja on kotiutunut hyvin.
Toivotamme Bellalle onnea uuteen kotiin.
 Vaikka tarinalla on onnellinen loppu, on asialla myös toinen puoli.  Koirasta ei luovuta hepposin perustein ja osoittaakin suurta rohkeutta ottaa yhteyttä ja kertoa että elämä on muuttunut sellaiseksi, että koiraa ahdistaa olosuhtet missä se joutuu elämään. Suurta rakkauta osoittaa se, että vaikka itseensä sattuu ja on paha olla niin päätökset tehdään koiran hyvinvointia ajatellen. Bellan entisen emännän ei tarvitse tuntea itseään epäonnistujaksi kun luopui Bellasta, vaan hän voi tuntea itsensä hienoksi ihmiseksi jolla oli rohkeutta luopua Bellasta ja näin mahdollistaa Bellalle  koiran ansaitsemat olosuhteet. Elämä heittelee meitä ja tuo eteemme erilaisia haasteita joista täytyy selvitä. Kiitos Bellan entiselle emännälle kaikesta ja onnea Bellan uudelle perheelle kun annoitte ihanalle Bellalle kodin, uskon että Bella tuo monta ilonhetkeä kotiinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti