tiistai 28. marraskuuta 2017

Luennolla

Koirien lihas- ja nivelhuoltoa olin kuuntelemassa Koira-kissaklinikalla. Monet asiat olivat minulle tuttuja kun olen ollut apukätenä monessa hoidossa niin olen nähnyt niitä ihan luonnossa. Monet kerrat olen ollut juoksuttamassa koiraa kun eläinlääkäri tutkii esim. miksi koira ontuu tai miksi koiran liikkeessä on jotain outoa.
Luennoitsijana el. Johanna Koponen
 Mutta aina jotain uuttakin oppii, en ole vielä sellaisella luennolla ollut että en mitään olisi oppinut ja tällä kertaa sain tietoa tällaisesta hoidosta kuin faskia.
 Kati Huovala eläintehoitaja ja koirahieroja kertoi näistä tukihoidoista. Tukihoitomuotoja on monia mm. akupunktio, IRAP-hoito, PRP-hoito,fysioterapia, vesiallashoito, faskia-käsittely hieronta ja tukiruoka.

 Tuo faskia-käsittely on siitä mielenkiintoinen, että sen vaikutus on havaittavissa välittömästi ja yleensä yksi hoitokerta riittää. Lopuksi sitten Kati neuvoi miten omaa koiraa voi venyttää ja Patu saapui paikalle.
 Koiraa ei saa koskaan venytellä "kylmiltään" vaan aina pitää ensin lämmitellä, joko kevyttä liikuntaa tai sitten koira valmistellaan venytyksiin hieromalla.
 Kun koira rentoutuu niin venytyskin sujuu hyvin. Koirat tottuvat venytyksiin kun niitä säännöllisesti tehdään. Lopuksi  Royal Caninin edustaja Johanna Junttila kertoi ruuasta mitä suositellaan nivelvaivoista kärsiville koirille joko tukihoitona tai sitten ennalta ehkäisevänä hoitona.
 Kiitos järjestäjille, hienot tarjoilut ja hyvää seuraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti