perjantai 15. helmikuuta 2019

Kverikoira

Mietitkö sopiiko sinun koirasi kaverikoiratoimintaan? Kaverikoiratoiminta on mukavaa hyväntekeväisyystoimintaa, jossa koiran kanssa käydään ilahduttamassa lapsia, vanhuksia, aikuisia erilaisissa kohteissa hoitokodeissa, asuntoloissa, tai erilaisissa tilaisuuksissa. Ihan ilman koulutusta ei voi kaverikoirailijaksi ryhtyä. Koiran ohjaajan tulee suorittaa ensin teoriaosuus ja sen jälkeen vielä käytännön näyttö yhdessä koiransa kanssa.
Kun sekä koira, että ohjaaja ovat  läpäisseet"kurssinsa" niin sitten päästään harjoittelemaan valvotusti ja kun koirakolla on viisi onnistunutta käyntiä jossain kohteessa takanaan niin sitten koirasta tulee huivikoira, huivi on Suomen kenneliiton virallinen merkki kaverikoirille. Alimmaisena huivi missä uusi logo. Minkälainen koira sitten soveltuu kaverikoiraksi sen kenneliitto määrittelee seuraavasti.
oiran tulee itse haluta ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin, eikä se saa häkeltyä erikoisista hajuista, liukkaista lattioista, yllättävistä liikkeistä tai äänistä. Koiran tulee kyetä toimimaan muiden koirien kanssa ryhmässä, olla ohjaajansa hallittavissa ja omata hyvät käytöstavat. Koiraa ei missään vaiheessa pakoteta tai käsketä vierailukäynnillä ottamaan kontaktia asiakkaisiin.
Koiran tulee olla perusluonteeltaan toimintaan sopiva, ystävällinen ja ihmisistä kiinnostunut, joten koiraa ei erikseen kouluteta kaverikoiratoimintaan. Ikäviä kokemuksia saaneet koirat, aikaisemmin ihmistä kohtaan jossakin tilanteessa aggressiivisesti käyttäytyneet koirat tai koirat, joiden taustaa ei tunneta, eivät ole sopivia kaverikoiratoimintaan.
Koirien osalta ollaan tarkkoja siitä, ettei liian tiheillä käynneillä tuoteta koiralle stressiä. Koirakon käyntitiheys onkin maksimissaan yksi käynti viikossa.
Kaverikoiratoimintaan mukaan tulevien koirien tulee olla Kennelliiton koirarekisterissä tai FIX-rekisterissä tunnistusmerkittyinä.
 Koiranohjaajasta sitten taas sanotaan tällä tavalla :
Koiranohjaajan on tärkeää tuntea koiransa erittäin hyvin ja osata ennakoida sen käytöstä, sillä ohjaajan tehtävänä on tukea koiraa vierailujen aikana ja ymmärtää milloin koira ei enää viihdy vierailulla. Hänen tehtävänsä on taata turvallinen kohtaaminen sekä asiakkaalle, että koiralle.
Koiranohjaajan pitää olla täysi-ikäinen. Toiminta vaatii tarpeeksi aikaa, sillä käynnit sijoittuvat pääasiassa iltoihin ja viikonloppuihin. Kaverikoirakäynnit ajoitetaan vierailukohteiden aikataulujen mukaan, joten koirakoiden on pystyttävä joustamaan omissa aikatauluissaan.
Koiranohjaajan tulee sitoutua toimintaan pitkäjänteisesti. Kaverikoiratoiminnan jatkuvuuden takaavat sitoutuneet ja motivoituneet ohjaajat, joilla on halu saada aikaan hyvää mieltä koiriensa avulla.
Koiranohjaajaa koulutetaan kaverikoirakurssilla ja seminaareissa. Koulutuksen avulla ohjaajalle annetaan valmiuksia erilaisten asiakasryhmien kohtaamiseen, koiran käyttäytymiseen ja sen tulkitsemiseen, sekä koiran ohjaamiseen vierailutilanteissa. Hänen tehtävänsä on tukea koiraa vierailujen aikana ja ymmärtää milloin koira ei enää viihdy vierailulla.
Kaverikoiraohjaajan tulee olla Kennelliiton jäsen.
 Keela on yksi meidän kaverikoiristamme. Keela soveltuu kaverikoiraksi hyvin paitsi heikkoutena on, että Keelalle tunnin pituinen vierailu on usein liikaa ja puolituntia riittäisi. Mutta kun Keela väsyy niin vierailu keskeytetään siihen. Toinen kaverikoistamme on Pilvi joka sitten jaksaa vaikka kaksi tuntia jos tarvitaan.
 Edesmenneistä koirista kaverikoiria olivat Bianca, Lotta ja Luna. Meidän koiramme kuuluvat Halinalle ryhmään ja huomenna meidän Halinallet sitten vierailevat Aurassa.
 Tervetuloa tutustumaan kaverikoiriin ja moneen muuhinkin tarjolla olevaan hyvinvointipäivän tapahtumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti