tiistai 12. helmikuuta 2019

Taas virhearvio

Ompas minun elämäni muuttunut nyt yhdeksi isoksi virhearvioinniksi. Ihana aurinkoinen  miinus 4,5 astetta keli ja eikun lenkille. Olimme kulkeneet noin 200-300 metriä kun huomasin että Keelan tassusta tulee verta ei paljon mutta kuitenkin antura oli rikkia. Hetkessä tajusin, että jäätynyt lumi ja jää on aivan veitsen terävää ja rikkoo anturat.

Nyt jos koskaan on koirien anturoiden hyvä rasvaaminen ihan oikea toimenpide. Anturat kannattaa tarkistaa myös lenkin jälkeen vaikka ei verijälkiä hankeen olisi tullutkaan ettei mitään vaurioita jää huomaamatta.


Onneksi Keelan vauriot olivat pieniä mutta sattui murua varmasti kävellä kovalla hangella kun en yhtään taas ajatellut asiaa tarkemmin.
Keelan tassut on nyt hoidettu ja anturat rasvattu hyvin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti