sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Reissuun käy tie

Matkalaukku pakattu ja suunnitelma tehty. Nyt lähden reissuun Porvoota kohti nyt ensin alkuun. Pilvikään ei tällä kertaa pääse mukaan koska matkustamme äidin kanssa paikkoihin missä Pilvellä ei välttämättä ole mukavaa ja yksin kotiin en tahdo jättää vaikka paikka tuttu onkin.  KePo tekee vajaata työpäivää joten kau7aa ei tarvitse koirien olla yksin kun KePo jo saapuu kotiin joten koirat voivat nyt nukkua hieman pidempään aamulla ja siinä se.
 Tuo sahanpuru on hieman ongelmallista, sillä se kulkeutuu oskomattomasti sisälle koirien tassuissa, eikä sitä saa pihastakaan irti kun se on jäässä vielä kiinni.
Taitaa jatkossa näkyä joka kuvassa nuo kottikärryt "kakkakärryt" sitä puuhaa on nyt liikkeellä. Ja nyt pari päivää blogi on kiinni kuten eilen kerroin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti