Tänään meillä ei ollut kadoksissa metsä vaan lenkkipolut. Lähdettiin ensin Rosén kanssa ja onneksi koska Rosé on pitkäkoipinen ja teki polkua minulle. Kun käännyttiin metsään huomasin että edellämme on kulkenut joku ja ilahduin ettei tarvitse umpihankea kulkea, mutta voi yhden kerran edellä mennyt kulkija olikin todennut, että liian raskasta kahlata umpihangessa ja kääntynyt takaisin. Me ei Rosén kanssa luovutettu vaan painettiin apinan raivolla koko lenkki ja vain yhdessä kohden lunta oli niin paljon että Rosékin upposi syvälle mutta päästiin yli siitäkin. Keela ja Toscahan eivät kulkeneet tietenkään edellä vaan minun kantapäilläni joten sain tehdä sitten kaikki työt. Kolmannen lenkin jälkeen jalat muistuttivat keitettyä spagettia. Metsä oli todella luminen ja kaunis ja hiljainen. Kolmetuntia raikasta talvisäätä veti mehut niin minusta kuin koiristakin.
Tähän ei voi muuta todeta kuin että meillä on satumainen talvinen metsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti