perjantai 29. tammikuuta 2021

Tosca

 Tänään suunnistimme Toscan kanssa heti aamusta fysikaaliseen hoitoon, se oli Toscalle ensimmäinen kerta. Minua jännitti, että miten mahtaa onnistua. Tosca oli päättänyt, että hoidot tehdään seisoma-asennossa oli liian uskaliasta käydä makaamaan vieraassa paikassa. Hoito sujui hyvin ja  Toscalla olikin ongelmaarintarangan loppuosa lantioona asti oli jäykkä. Raajojen liikeradat olivat hyvät. Lihasmassa oli symmetrinen. Muualtakin kehosta löytyi kireyttä ja jäykkyyttä. Ihan kaikkia jumeja ei saatu auki ja Tosca meneekin uudelleen kahden viikon päästä. Kun lähdettiin meitä vastaan tuli kaksi koiraa ja hetken päästä vielä kolmas. Suureksi hämmästyksekseni Tosca ei sanonut näille koirille yhtään mitään. Reissu oli siis onnistunut.


Hoidon jälkeen Tosca on nukkunut melkein koko päivän. Illalla sitten vahattiin koirien anturat. Näillä keleillä lumi ja sepeli rasittavat koirien tassuja ja niitä on syytä huoltaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti