torstai 7. tammikuuta 2021

Kennelyskä

 Kennelyskä on koirien "flunssa" joka leviää  eniten talviaikaan. Kennelyskä leviää koirien välisissä kontakteissa ja sen itämisaika on noin 4-7 vuorokautta.  Kennelyskää vastaan on rokotus, mutta aina sekään ei estä tartuntaa. Rokotus on voimassa vain vuoden ja tulee siis uusia joka vuosi. Tyypillisimpiä oireita ovat runsas sierain - ja silmävuoto sekä limainen yskä. Koira voi myös menettää ruokahalunsa ja olla hyvin väsynyt. Koira voi myös olla kuumeinen. Koiran keuhkoputkentulehdus voi pitkittyessään muuttua keuhkokuumeeksi. Akuutti vaihe kestää noin 5 vuorokautta ja koko sairaus noin 14 vuorokautta. Jos koira on hyvin yskäinen ja kuumeinen ja flaatti niin on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin jotta saadaan antibioottihoito. Kennelyskä on myös vaarallinen ihan pikkupennuille. Kennelyskää sairastava koira tulee pitää levossa ja turhaa rasitusta tulee välttää. Kun kennelyskää on liikkeellä vältä koirapuistoja ja paikkoja missä liikkuu paljon koiria. Jos silittelet vieraita koiria muista hyvä käsihygienia ennen kuin rapsuttelet omaa koiraasi, näin et tuo kotiin ikävää tuliaista.


Tulee myös muistaa, että koiralla voi olla muustakin syystä yskää kuin kennelyskää. Ja usein onkin vaikea diagnosoida onko kysymys kennelyskästä vai jostain muusta yskästä. Jos koira yskii yli viikon on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin tai jo aikaisemmin jos koiralla on muitakin oireita yskän lisäksi kuten esim. voimattomuutta, limakalvojen sinerrystä tai koiran pyörtyilyä.


Kun käyt esim treeneissä koiran kanssa niin muista ottaa mukaan omat vesikupit ja lelut ja peitot, äläkä anna oirasi kuonotella vieraiden koirien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti