Tänään oli se päivä kun annoin sen viimeisen vapaa käskyn ja sain vihdoin itsestäni irti sen, että sirottelin Taigan tuhkat. Ei se ole enää paha tehdä, mutta ei vain haluaisi luopua siitä viimeisestä siteestä. Mutta tänään tiesin, että nyt pystyn siihen, yhdessä koirien kanssa käytiin sirottelemassa tuhkat luontoon. Rosé kyllä yritti tuhota koko toimenpiteen koska olisi ihan itse halunnut sirotella sevasta olisikin olut sirottelua.
Niitylle minä sinut veisin,
se on vaivalloisten
taipaleiden takana
Niitylle minä sinut veisin,
me tulisimme perille
väsyneinä ja naarmuilla
Niitylle minä sinut veisin,
näyttäisin kukat ja ruohot,
muuta en sanoisi kuin
Kaunis, Kaunis
Niitylle minä sinut veisin,
näyttäisin mustan lähteen
Niitylle minä sinut veisin,
katselisin siellä sinua
kuin ruohoa tai kukkia
Niitylle minä sinut veisin,
en vaatisi sinulta mitään
enkä niityltäkään
(Tommy Tabermann, Rakkauden kolme kehää)
Tänään kuljimme Toscan kanssa hieman eri reittiä kuin tavallisesti, koska olimme jo Rosén ja Keelan kanssa säikytelleet muita koiranulkoiluttajia metsässä. Meitä kohtasikin yllätys tuolla lenkillä.
 |
| Mitä täällä on tapahtunut |
 |
| Minne metsä on kadonnut? |
 |
| Pieniä esteitä lenkkipolulla |
No löytyihän ne syyllisetkin tuohon metsän katoamiseen.
Taas oli kiva kulkea koirien kanssa pitkin maita ja manttuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti