sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Koira ja pakkanen

 Monet koirat nauttivat talvisäästä ja jopa pikku pakkasesta. Kuitenkin on hyvä muistaa, että koiran korvat, hännänpää ja raajat ovat niitä jotka palelevat ensimmäisenä. Uroksilla kivekset ovat herkät paleltumiselle. Myöskin koko koira saattaa palella jos koira on jostain syystä pudottanut pohjavillansa juuri ennen talven tuloa ja uusi ei ole vielä ehtinyt kasvaa. Helpommin palelevat koirat joilla ei luonnostaankaan ole pohjavillaa lainkaan.


Jos koira nostelee tassujaan tai tärisee tai vetää itsensä kyyryyn kertoo se, että koiralla on kylmä. Koira voi myös ontua ja pitää yhtä jalkaa ylhäällä kun paleltaa. Koiran liikkeet hidastuvat ja se pyrkii istumaan. Koira voi saada lenkin aikana kylmänkramppeja ja silloin on tassuja syytä lämmittää omin käsin, sillä koira ei muuten pysty laskemaan raajaansa alas. Vaikka tassukarvat on hyvä pitää lyhyinä lumen paakkuuntumisen estämiseksi niin muista kuitenkin, että karvat myös lämmittävät tassuja. Koiran tassuja voi myös suojata tossuilla.

Jos koira paleltuu tai kylmettyy ulkona ollessaan on syytä kietoa se sisällä viltin sisälle ja antaa lämmetä hitaasti. Koiran omistajan tulee tuntea koiransa hyvin ja sen tarpeet. Koirien vaatettaminen pakkasella riippuu paljon rodusta ja siitä onko kysymyksessä pohjavillan omaava koira vai ei. Pohjavillankin omaavat koirat saattavat tarvita suojaa esim vatsan alle jos vatsakarvat ovat ohuet ja lyhyet eivätkä suojaa narttukoiran nisiä.


Itselläni on tästä kokemusta kun talossa on talviaikaan ollut odottavia narttuja ja nisät ovat tulleet esille karvoituksesta. Silloin kiedoin kaulaliinan koiran ympärille jotta nisät olivat suojassa ja koira voi kuitenkin liikkua ja tehdä tarpeensa vaivatta. Koirienkin kohdalla tulee muistaa, että vanhat koirat palelevat helpommin  kuten myös pennut joilla karvapeite on vielä vajavainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti