torstai 3. maaliskuuta 2022

Hangilla

 


Tänään päästiin valkoisille hangille auringon paisteessa ja hieman sai tuota päätä selviteltyä noista ikävistä ahdistavista asioista mailmalla.

Hieno uutinen oli sekin, että aamulla sitten vihdoin purkautui se mattoriekaleiden suma sieltä suolistossa. Täytyy sanoa, että vaikka olen paljon koirankakkoja elämässäni nähnyt niin tämä oli sellainen lähetys että meinasi oksennus tulla. Lapiollinen todella pahanhajuista tavaraa, mutta pääasia kuitenkin että mattopalat tulivat pois, eikä tarvinnut lähteä klinikalle. Sitten sain hiihtolomakuvia ja ompas kauniita kuvia.












Kyllä on Nukalla ollut hauskaa ja myöskin koko porukalla. Vauhtia on piisannut ja aurinko on paistanut. Kiitos ihanista kuvista.

1 kommentti: