torstai 10. maaliskuuta 2022

Joutsenet

 Eilen näin joutsen pariskunnan lentävän ylitsemme ja tänään toinen pariskunta lensi kohti pohjoista. Voi joutsenet eihän vielä ole kevät ja pohjoisessa vielä vähemmän kuin täällä etelässä. Kova on kotimaan kutsu kun nyt jo joutsenet saapuvat. 

Keela halusi tänään metsään ja vaikka meillä ei koirat määrää niin metsään mentiin ja voi taivas kuinka liukasta siellä oli. Lenkki kesti odotettua kauemmin ja tuntui etten minä pääse sieltä ikinä pois, Keelahan kyllä puikkelehti sieltä sun täältä liukkautta väistellen.


Viime yönä, Keela herätti ja luulin, että halusi ulos pissalle, kävikin hyvin nopeasti ja tuli takaisin ja oksensi valtavan kasan eteeni, no tarkempi tutkimus osoitti, että kasa oli edelleen sitä hiton mattoa minkä Keela söi 10 päivää sitten. Olisikohan nyt kaikki tullut pois. 




2 kommenttia: