tiistai 12. syyskuuta 2023

Kotirauhaa

 Tänään ollaan taas kuljeksittu Rose´n kanssa pitkin maita ja manttuja, tiellä oli kuollut käärme, auto oli varmaan ajanut sen yli. Siirrettiin käärme tiensivuun pois kulkuväylältä. Rose´ei ollut mitenkään kiinnostunut lierosta. Ei ole yhtään tehnyt mieli mennä metsään kun noita käärmeitä on nyt ollut liikkeellä. Onneksi on noita metsä ja peltoteitä joita pitkin voi turvallisemmin liikkua kun näkee paremmin mitä tiellä on ja liikkuu. Voi harmi ulkona on ihan pimeää ja unohdin kastella kesäkukat no ehkä pärjäävät yhden päivän ilman kastelua niin että eivät ole huomenna kaikki nuukahtaneita.


Rose´on päivieni ilo ja valo, yhdessä puuhastellaan, tänään minä siivosin ja Rose´koristeli siivotut lattiat vaahteran lehdillä, havunneulasilla ja erilaisilla ruskeilla korsilla. Aamulla nukuttiin pylly vasten pyllyä ja nähtiin unia, voiko enempää toivoakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti