lauantai 2. syyskuuta 2023

Rose´seikkailee

 Rose´pääsi tänään seikkailemaan. Lähdettiin ensin Kupittaan puistoon missä sateen sattuessa kohdattiin komea Hero, joka oli tullut harjoittelemaan vielä viimeisen harjoituksen ennen rodun erikoisnäyttelyyn osallistumista. Heron treenit ovat menneet todella hyvin ja siitä sitten tietenkin sai diplomin.


Lauantaina sitten lähdetään kannustamaan Heroa Tampereelle.




Rose´pääsi hieman "häiriköimään" Heron treenejä, mutta se oli vain hauskaa ja treenit menivät todella hyvin. Sitten lähdettiin yhdessä seikkailulle "pieneen kaupunkiin".








Tänään selvisi myös ettei Rose´ole ainkaan lammaskoira eikä kalkkunavahti.


Sorsaperhekin sai uiskennella rauhassa.

Lopuksi sitten koirat saivat tervehtiä ja nuuhkia mitä sillä kaverilla oikein olikaan sanottavaa.




Eikä tässä vielä kaikki, kun lähdettiin kotiin niin poikettiin Liedon markkinoille. Sekin oli Rose´lle ihan uusi kokemus.



Sade oli karkoittanut ihmiset markkina-alueelta, mutta kojukin oli vain muutama, mutta ostin purkin hunajamarinoitua lampaan säilykelihaa (Karjataidon tila), en ole koskaan syönyt niin maukasta tuotetta, ihan täysi kymppi.


Kun päästiin kotiin niin Rose´marssi suoraan omalle pedilleen ja hetken päästä kuului vain tasaista tuhinaa ja Rose´nukkui monta tuntia. Hieno koiramainen päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti