perjantai 1. syyskuuta 2023

Niin monta pientä koiraa

 Minulla ei ole koskaan ollut koiraa jonka sisällä asustaa monta erilaista koiraa, tänään hirvikoira meinasi ottaa yliotteen kun iso uroshirvi tuijotti meitä lähietäisyydellä. Onneksi hirvi päätti poistua takavasemmalle. Rose´en sisällä asustaa myös pieni jäniskoira, lintukoira, peurakoira, hiirikoira, oravakoira ja kotikoira. Karhukoiran tai susikoiran olemassa olosta ei vielä kokemusta.


´Rose´on todella monimuotoinen koira tässä ihanassa koirassa on todella monta persoonaa vielä noiden edellä kerrottujen lisäksi- Löytyy myös vahtikoira ja rajavartija. Mutta tämän kaiken lisäksi tuossa koirassa on jotain käsittämätöntä viisautta. Rose´aistii minun tunnetilani ja tekemiseni aina askeleen edellä. Roseá ei esim. koskaan tarvitse pyytää sisälle jos olen lähdössä jonnekkin vaan hän tietää sen jo etukäteen. Olen käynyt nyt koko kesän salilla maanantai ja perjantai aamuisin mutta keskiviikkona vasta illalla. Kun on aamusalin vuoro Rose´ei vaivu nousemaan ylös kun minä nousen vaan jatkaa uniaan. Vaikka muina aamuina pomppaa ylös yhdessä kanssani.


Kun on iltasalin vuoro hän menee valmiiksi pedilleen odottamaan että vien hänelle herkun kun lähden. Hänellä on niin monta hienoa tapaa ja niin monta viisautta jaettavana.


Rakastun tuohon koiraan joka päivä yhä uudestaan ja uudestaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti