perjantai 9. helmikuuta 2024

Cardamines Julie Rose´ tiedottaa

 HUOMIO HUOMIO tärkeää tiedotettavaa minä Rose´vietän tänään synttäreitä ja olen saanut paljon herkkuja ja vielä lisää herkkuja. Lahjaksi sain jäniksenkorvia ja puruluita. Mamma sanoi että ei ostanut leluja kun en niistä välitä  ja ihan oikeassa oli tykkään noista syötävistä enemmän.

Mammani lähettää myös terveisiä myös kasvattaja Mialle ja kiittelee kun on viisi vuotta sitten saanut minut mailman ihanimman leon.


Minun kakkuni ei ollutkaan mikään laskiaispulla vaan kunnon herkkukakku ja minä söin sen hotkimalla.


Käytiinhän me kävelylläkin ja vaikka pakkasta oli niin että mammani posket olivat kuin tomaatit niin ei minun varpaitani paleltanut yhtään.



Me mentiin hakemaan naapurin rouva mukaan lenkille ja sitten me mentiin hangille kun mammani sanoi, että hanki kantaa. Minä kyllä näin että mamma upposi välillä hankeen mutta minä pärjäsin hyvin.


Toivotan kaikille siskoille ja veljille hyvää synttäriä ja hyvää kevään odotusta. 

3 kommenttia:

  1. Paljon synttärionnitteluja ja rapsutuksia!! <3
    T. Hanna

    VastaaPoista
  2. Tuo Hanna ja Nana on sama kuin Hanna. Kirjoittaja riippuu siitä, miten olen koneelle kirjautuneena. :)

    VastaaPoista