tiistai 13. helmikuuta 2024

Näkeekö koira unta?

 On todennäköistä, että koirakin näkee unta. Koira saattaa nähdä unta leikkimisestä koirakaverin kanssa, metsässä juoksemisesta tai uimisesta. Koirat uneksivat todennäköisesti hajuista. Koiran unessa on kevyen ja syvän unen vaihe. Syvän unen vaiheessa voimme kuulla koiran esim. murisevan, haukkuvan ja liikuttavan jalkojaan. Koirat voivat myös nähdä painajaisia. Koiranpennut uneksivat todennäköisesti emästään.


Koirat vaipuvat nopeasti syvään uneen ja lyhyetkin unet virkistävät koiraa. Koira tarvitsee kuitenkin useita unia päivän aikana. Isot rodut tarvitsevat enemmän unta kuin pienet. Myös pennut tarvitsevat paljon unta vanhojen koirien lisäksi. Pennut voivat nukkua jopa 20 tuntia vuorokaudessa, koska uusien asioiden opettelu vie paljon energiaa ja väsyttää. Anna koiran aina nukkua rauhassa äläkä häiritse sen unta.

Meillä ainakin koira saa nukkua rauhassa, jos Rose´ehtii sänkyyn ennen ihmistä niin ihminen sitten yrittää mahduttaa itsensä johonkin koloon varovasti ettei häiritse nukkuvaa koiraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti