sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Pääsiäisen viettoa

 Tänään pakattiin autoon Minca ja Rose´, Minca pääsi matkustamaan ensimmäisen kerran kevythäkissä ja matka sujuikin ihan mukavasti. Päästiin perille tuonne Nautelankosken museoalueelle, kuuntelemaan kosken kuohuja. KUmpikaan koirista ei pelännyt vaikka meteli oli ihan huumaava.




On tuolla voimakkaasti virtaavalla kuohuvalla vedellä oma viehätyksensä kun sitä tuijottaa se ikään kuin kutsuu luokseen. Kun oli kosken kuohut ihailtu lähdettiin katselemaan muita maisemia.






Koirat ovat myös ehtineet leikkimään tänään yhdessä ja sitä on ilo katsella vaikka vauhtia on siis ihan liikaa minun makuuni.








Kyllä saa ihminen olla onnellinen kun on saanut kaksi noin ihanaa koirakaveria omakseen. 💖💖

Aamulla käytiin Rose´n kanssa viettämässä laatuaikaa kahdestaan ja hieman olivat lumet jo sulaneet tuolta metsätieltäkin vaikka osittain olikin jäinen vielä.


Löydettiin kiva kuvauspaikka "autiotalon" pihapiiristä.


Minca Manetta sai vedellä pienet aamu-unet sillä aikaa kun me lenkkeiltiin.

1 kommentti: