maanantai 2. marraskuuta 2015

Meillä on silmät

Voiko olla mitään kauniimpaa kuin nuo pienet tuikkivat silmät pentulaatikossa. Osa penuista on jo avannut tähtisilmänsä ja se on niin kaunista katsottavaa. Nyt vauvoilla on jalat ja silmät joten tuntuu että näistä voi vaikka kasvaa ihan oikeita koiria. Ruoka on maittanut tänäänkin hyvin ja kohta on taas punnituksen aika. KePo oli järjestänyt meille yllätyksen ja hommannut pentupakettiin tavaraa, se oli oikein hienosti tehty. Pentukansiot onkin valmiina ja ne ovat saaneet hienot kannet. 
















 Tällä kertaa ei ehditä laittaa kuviin selityksiä, mitä ne tuskin kaipaavatkaan sillä kuuluu sellainen pieni ininä tuolta laatikosta, että maitoa tarvii saada tulemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti