torstai 28. lokakuuta 2021

Eläinlääkäripäivä

 Tänään ihan anivarhain suunnistimme Evidensia Vettoriin Raisioon, missä oli tarkituksena sterilisoida Keela, noiden jatkuvien oireiden takia. Keela jäi hyvillä mielin hoitajien huoaan minulla oli hieman vaikeaa jättää hänet sinne. Mutta kun menin hänet hakemaan niin iloisen häntää heilutellen hän tuli vastaan.

Tarkoituksena oli nukahtaa tuolle tähtipeitolle, mutta ei tullut uni silmään joten veivät sitten Keelan vielä omin jaloin tuonne eteenpäin. Keelasta otettiin myös laajaverenkuva, koska sitä ei ole koskaan aikaisemmin otettu ja kaikki arvot olivat hyviä.
Kotiin päästiin ja ruoka maistui ja Keela sai vielä noin hienon suojapuvunkin. Yöksi kyllä laitetaan sellainen puhellettava kauluri ettei vain tule mieleen yöllä etsiä haavaa. Vaikka se haava pieni onkin niin ei sitä saa itse hoitaa.

Seuraavana olikin sitten vuorossa Tosca joka lähti toiselle eläinlääkäri asemalle tuonne Omaeläinsairaalalle.


Moi mä kuulemma on tosi hienosti ja lääkäri Kaisa sai tutkia minua ihan miten itse halusi. Enkä mä ollenkaan välittänyt siitä vieraasta koirastakaan. Vähän mua nauratti kun se yksi täti luuli mua kaukkariksi. Ai niin siihen pieneen kauhaan mä en ruvennut pissaamaan se olisi ollut niin noloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti