sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Maunoa ja Väinöä hoitamassa

 Minulla olikin hieman erilainen viikonloppu, no koiria ei tästäkään viikonlopusta puuttunut. Matkustin Porvooseen Maunoa ja Väinöä tapaamaan, sillä poikani Toni lähti vaimokkeensa kanssa risteilylle. Kyllä pienetkin koirat ovat niin ihania.


Minulla oli hieman ongelmia noiden vikkelien  poikien kanssa kun hihnat oli koko ajan solmussa. Toisena suurena ongelmana oli se, että näiden koirien jätökse piti kyllä "suurennuslasilla" etsiä jotta ne voi kerätä pois. Tien varret vielä täynnä ruskeita lehtiä.


Iltalenkin jälkeen näytti siltä, että pojat ovat sikeästi unten mailla ja olivatkin siihen asti kun minä ajattelin mennä nukkumaan, silloin pojat alkoivat haukkua. Kolme kertaa yritin päästä peiton alle, no siinä kohden luovutin ja otin peiton ja tyynyn ja siirryin sohvalle ja pojat kiipesi kainaloon ja siinä me sitten nukuttiin kaikki kolme.













Kyllä oli niin hauskaa noiden pienokaisten kanssa viettää viikonloppua ja kaikenlisäksi oli muitakin kivoja yllätyksiä, päästiin äidin kanssa herkuttelemaan.





1 kommentti: