keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Koira ja ilotulitteet

 Taas lähestyy se aika vuodesta kun ihmiset haluavat jostain syystä paukutella rakettaja tuonne taivaalle. Tähän ihmisten joilla on lemmikkejä tulee varautua huolellisesti. Uuden vuoden aatto kannttaa suunnitella  huolella. Koiran omistajan tulee huolehtia lemmikin lenkkeilystä mahdollisimman varhaisesa vaiheessa, meillä lenkkeillään heti aamusta. Rakettien virallinen ampuma aikahan on klo 8:00 -02:00, mutta kuten kokemuksesta tiedämme ihmisten on tosi vaikea noudattaa tuota sääntöä, varsinkin nuoriso alkaa heitellä papatteja jo iltapäivällä.

Usein kuulee sanottavan, että ei meidän fifi" välitä mitään raketeista. Mutta samalla unohtuu kuinka herkkä koiran kuuloaisti on ja kuinka kipeää kovat , vinkuvat ja sähisevät äänet koiralle tekevätkään. Myöskään vilkkuvat valot eivät ole miellyttäviä. Sitten on koiria jotka selkeästi pelkäävät kovia ääniä tai kaikkea mikä liittyy rakettien ammuntaan myös haju voi aiheuttaa pelkoa. Pelkäävää koiraa ei saa jättää yksin vaan ihmisen täytyy olla lemmikkinsä tukena.


Järjestä oma uuden vuoden viettosi siten, että se on myös lemmikille miellyttävä kokemus ja kun teette niitä pakollisia pissalenkkejä, kytkekää koira huolella, sillä pelästynyt koira voi riuhtaista itsensä irti ja kun koira pakenee peloissaan sen löytäminen on haasteellista. Voitte vain kuvitella miten paljon kora pelkää koko yön kuuluvaa ja näkyvää ja tuoksuvaa ilotulitusta kaukana kotoa ja yksin.


Varataan lemmikille reilusti hyvää purtavaa ja suljetaan ne verhot ja laitetaan TV tai radio päälle ja eletään normaalia rauhallista vuoden vaihdetta. Pidetään rakkaistamme huolta. Hyvää vuoden vaihtumisen aikaa.

Mamma pitää huolen ettei meidän tarvi pelätä uutena vuotenakaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti