lauantai 10. joulukuuta 2022

Onkohan koira sittenkään viisas?

 Tänään aloin miettimään ovatko minun koirani ollenkaan niin viisaita kun olen ajatellut, vai olenko minä vain niin hyvä huijaamaan, että meni läpi. Rose´lla on taas se aika kun valeraskaus hieman vaivaa. Rose´lla se ilmenee syömättömyytenä ja hieman masentuneena olona.  Tänään ei Rose´ edes mennyt katsomaan mitä ruokakuppiin oli laitettu. No aina kun koirat normisti ovat syöneet niin menevät vauhdilla tutkimaan toistensa tyhjät kupit. Syövät siis eri huoneissa. No kun Keela oli omansa tyhjentänyt niin nappasin kupin ja vaihdoin sen Rose´n kanssa ja niinpä Keela ryntäsi vauhdilla nuolemaan omaa tyhjää kuppiansa ja Rose taas ryntäsi oletetun Keelan kupin luo mikä olikin tällä kertaa yllätys koska kuppi oli täynnä ruokaa. Hieman Rose´ minua vilkaisi että näetkö mamma täällä on nyt jotain ruokaa ja kun en sanonut mitään popsi Rose´ kupin tyhjäksi. Että minua nauratti, en tiedä onnistuuko toista kertaa tuo huijaus.


Koiran omistajaa kun aina joku asia ihmetyttää niin sitten tämäkin. Koiran kakka juttuja olen ennenkin postannut mutta nyt tulee pissajuttu. Kaksi narttua pissaa ja lumeen jää jälki. Kaikkea sitä tulee seurattuakin.

Kun Keela pissaa sen kyllä huuomaa

Kun Rose´pissaa niin ei siinä paljon jälkeä näy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti