sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Joulun päättäjäiset

 Tänään olimme pyytäneet ystäviä viettämään joulunlopetusta luoksemme. Tänään oli sitten aika syödä yhdessä ja nauttia vielä joulutunnelmasta.


Kaikki valmistelut ovat osa iloa kun saa laitella asioita odottaessa ystävien saapumista.

Väriä elämään sitä pitää aina löytyä. Kiva laittaa ruokaa kun tietää että kaikki nauttivat hyvästä ruuasta. Mutta loppujen lopuksi kyllä käänsimme katseemme tulevaisuuteen.



Kyn ystävät lähtivät kotiin niin sitten se alkoi joulun pois siivoaminen. Ensin pakattiin kaikki minun tonttuni joita on kymmeniä ja kymmeniä, siis he kaikki pääsivät nukkumaan seuraavaan jouluun asti.


Seuraaavaksi oli sitten joulukuusen vuoro luovuttaa kauniit koristeensa ja nekin pakattiin odottamaan  joulua.

Kiitos olit hyvä pikku kuusi joka seisoit ylväästi olohuoneessamme, etkä turhaan pudotellut neulasia. Kaikki kauniit joulupallot pakattiin myös laatikoihin ja myöskin lukuisat valot mitkä ovat tuikkineet ympärivuorokauden asunnossamme, taitaa tuntua karulta nyt. Koiria ei jaksanut innostaa tämä siivousty vaan he päättivät herkutella saamillaan herkuilla. Ja niin on joulu laitettu pakettiin. Kiitos ystävät kun olitte mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti