perjantai 21. heinäkuuta 2023

Tauko

 Tänään saatiin vapaa ilta tuosta remontista huh huh olipas hyvä asia. Pääsin auttamaan ystävän koiraa joka tarvitsi apua päästäkseen eläinlääkäriin. Hyvin meillä meni vaikka omistajat eivät olleetkaan mukana, tosin en minä aivan vieras ihminen koiralle ollutkaan. Tosi reipas potilas.

Olin kyllä niin ylpeä tuosta koirasta kun ohitse  pyrki menemään työllä ja voimalla valkoinen paimenkoira joka raivosi sillä tyylillä, että tapan kaikki ketkä mun tielleni osuu ja tämä muru vain seurasi katseella, taitaa kaveri olla hieman huonolla huumorilla varustettu. Siitä onkin jo hieman aikaa kun omien kanssa on tuolla päivystyksessä joutunut vierailemaan. Odotus aika ei ollut kuin noin puolituntia ja aivan ihana miesoletettu eläinlääkäri, tutki tarkasti jutteli ja kertoi asioista. Paljon olen lukenut arvosteluja eläinlääkäriasemista ja eivät ole aina sieltä positiivisemmasta päästä, mutta täytyy sanoa että Raison Vettori sai kyllä meiltä täydet pisteet. Hoitajat iloisia ja ystävällisiä ja auttavaisia. Lääkäri koiraystävällinen ja myös ihmisystävällinen. Olen kyllä heiltä saanut aikaisemminkin hyvää palvelua, sillä minulla on tapana viettää tuossa paikassa joulut, uudetvuodet pääsiäiset ja juhannukset. Kuka sitten missäkin haluaa lomansa viettää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti