Koiran omistamisen ihanuus ja kurjuus

 Koiran omistaminen on ihana asia, enkä sitä vaihtaisi mihinkään. Mutta on niitä päiviä kun iskee se omistamisen "kurjuus". Viime yönä Minca ei nukkunut ei sitten millään vaihtoi paikkaa jatkuvasti käytiin ulkona monta kertaa no en minä nähnyt tuliko sieltä jotain kun oli ihan säkki pimeää. Neljän aikaa rauhoittui ja ehdin juuri nukahtaa kun Harryn herätys hälytti. Kumpikaan koirista ei  noussut ylös ja niinpä minäkin kömmin takaisin peiton alle. Seitsemän aikaan heräsin kun Rose´piippasi makuuhuoneen ovella ja kysyin mikä on tule vaan, samalla nenääni tunkeutui ripulin tuoksu. Nousin kuin nuori gaselli ja ymmärsin hetkessä miksi Rouseni´ei voinut tulla makkariin.  Kolmella koiran pedillä oli ripulia ja iso matto oli ripulissa ja käytävän matto oli ripulissa, seinässä oli ripulia sitä oli siis kaikkialla ja Minca nukkui tyytyväisenä minun kainalossani.

Tunsin itseni taas niin huonoksi koiranomistajaksi, sillä eilen illalla löysin pakkasesta vanhaksi mennyttä jauhelihaa ja mietin hetken, että olisikohan liian vanhaa koirille mutta päätin kuitenkin antaa sen puoliksi kummallekin ja tässä siis tulos. Kylppärissä isojen mattojen pesu oli aika haastavaa eikä ne käytävän matot sen helpompia ollut. Onneksi pesukone pesi koiranpedit ja onneksi ulkona oli hyvä hieman tuulinen sää ja matot ovat kuivuneetkin. Puuhakas päivä kerrassaan.

Vaikka kuinka itselleen vakuuttaa, että vielä on kesää jäljellä, niin syksyn merkkejä näkyy kuitenkin. Aamulla kuuntelin kuinka kurjet huutelivat läheisellä pellolla ja pikku hiljaa sinne kertyi kurkia lisää ja lopulta ruokailtuaan ne nousivat lentoon ja jatkoivat matkaansa. Nokkosperhoset kokoontuvat ja niitä on paljon meidänkin pihalla.Metsässä on selvät syksyn merkit ja puolukat punertuvat.

Kaunis päivä tänäänkin ja kohta mennään nukkumaan ja toivottavasti meitä ei ainakaan valvota muu kuin se superkuu.