lauantai 20. kesäkuuta 2015

Belunan juhannuspäivä

Meillä juhannusta on vietetty hieman erilailla kuin yleensä. Ihmisillä on juhannuksen aikana tapana suunnistaa kaupungista maalle, mutta me tietenkin lähdimme tutustumaan Turkuun, eli miltä Turku näyttää juhannuksena.
Kaupunki henki rauhaa

Kaupungissa kaikki on suurta esim nämä "sorsatkin"

Autotaidetta

Ei päästy siiderille kun laivat olivat suljettu.

Aurajoen kaunis maisema

Ainoa harmittava asia oli runsaasti lasinsiruja.

Tässä oli hyvä levähtää

Virvokkeita kiitos

Kukkiako nyt pitäisi ihailla

Isot "sorsat"

Norsukin oli tullut kaupunkiin

Että me oltiin rohkeita
 Koirista siis Tincasta ja Toscasta oli jännittävää kulkea kaupungilla, mutta kaikki sujui hienosti ja päädyimme erään japanilaisen perheen lomakuvienkin joukkoon. He tulivat kysymään saako meistä ja koirista ottaa valokuvia ja ihastelivat kovasti Pilliä ja Pullaa. Nyt Harry odottaa että kuvamme ovat jonkun herra Yumikon blogissa.
Pentujen mailmassakin on tapahtunut uusia asioita, olemme tänään tutustuneet vesisateeseen, pennut halusivat ehdottomasti juosta vesisateessa ja se heille sallittiin, kyllä oli hauskaa. Toinen muutos oli että pentuhuoneessa oli muutostöiden aika, sillä yksi pennuista päätti keksiä miten aitauksesta kiivetään pois, joten seiniä korotettiin. Onneksi jokaiseen uuteen kotiin menee vain yksi tällainen termiitti sillä useampi taitaisi olla liikaa.
Conan

Amon

Liam
Tara

Cara

Keela
Miten pääsisi tuonne ylös

Kiva sataa vettä

Kiire kiire

Ihanan märkää ja liukasta
Näin on sujunut juhannuspäivä ja hauskaa  on ollut. Paloma ja Betu ovat olleet viettämässä juhannusta aivan ihanissa maisemissa.
Maisemat ovat kauniit ja ihanasti nuo koirat siihen sopivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti