tiistai 21. huhtikuuta 2020

Elli Melli Karamelli


Jokin aika sitten Elli haki uutta kotia, koska  hänen omistajansa sairastui ja ei enää pystynyt huolehtimaan Ellistä. Kiitokset Ellin omistajalle, että hän teki tämän vaikean päätöksen ja luopui Ellistä. Aina ei ole niin helppo ajatella koiran parasta kun päätös on vaikea ja satuttaa.Elli lähti sitten kokeiluun valitsemaani kotiin joka omistajastakin oli  hyvä valinta. Nyt Ellin koeaika on päättynyt ja Elli on saanut uuden kodin. Sopeutuminen uuteen perheeseen on sujunut hyvin. Uudessa kodissa Ellillä on koirakaverikin Uuno poika ja lapsi ystäviä joita Elli rakastaa. Koti olikin minulle tuttu ennestään, sillä heillä oli ollut aikaisemminkin Belunalainen leo Barbi. Toivotamme Ellille perheineen paljon yhteisiä ihania vuosia.




Tänään tapasin myös Perlan vuosien päästä ja selvästi tyttö muisti minut vielä. Rapsutuksia olisi saanut jakaa vaikka kuinka kauan ja pieni tyytyväinen ininä vai kuuluin kun kohtasimme. Sitten seuraavaksi ihanan Pepsukan kuvia.

Lady on päättänyt keventää turkkia kesäkuosiin.


Sitten vielä tämä komea poika Rudolf tähän hienon päivän päätteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti