keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Silmät


Keväinen ilmiö on myös tuo katupöly joka voi aiheuttaa koiralle silmäoireita. Silmiä voi alkaa kutittaa ja se voi äityä jopa rähmiväksi silmätulehdukseksi. Koira voi myös saada yskän katupölyn vaikutuksesta, koska pöly arsytää kurkkua.
 Seuraa siis koirasi silmiä, ettei tulehdus pääse yllättämään. Koiran silmät voi puhdistaa puhtaalla keitetyllä haalealla vedellä ja vanulapulla tai harsotaitoksella. Pyyhi puhdistettu silmä kuivaksi vanulapulla tai harsolapulla silmän ulkonurkasta sisäänpäin. Puhdistus voidaan tehdä myös  apteekista tai eläinkaupasta saatavalla silmävedellä.

 Pese aina kädet ennen koiran silmien puhdistusta ja  puhdista kumpikin silmä omalla vanulapulla tai harsotaitoksella. jotta vältät levittämästä bakteereita. Puhdista myös puhtaalla vanulapulla / harsotaitoksella silmien ympäristä, sillä kostea silmien ympäristö on erittäin hyvä kasvualusta bakteereille. Voit käyttää myös kertakäyttökäsineitä.
 Jos silmä vaikuttaa tulehtuneelta, jonka oireita ovat punertava silmä, rähmiminen tai koira siristää silmäänsä, ota yhteys  eläinlääkäriin. Tulehtunut silmä vaatii aina lääkärin hoitoa.
 Muista olla aina hyvin hellävarainen kun kosket koiran silmiin, sillä ne ovat hyvin herkät.
 Turhaan koiran silmiä ei tule mennä puhdistamaan vaan ainoastaan jos siihen on tarvetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti