sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Ei ne mihinkään lähde

 Kuuluisat viimeiset sanat:"Ei se mihinkään lähde, mä otan vain yhden kuvan. Silloin molemmat koirat lähti, Keela teki vain pienen kierroksen ja Rose ' hävisi näkyvistä. Lähes kaksi tuntia etsittiin KePon kanssa koiraa ei missään. KePo lähti polkupyörällä laajentamaan etsintä aluetta, minä haravoin hakkuu- ja metsäaluetta. Vihdoin Rose' löytyi oli istunut tien reunalla ja toiset koiran ulkoiluttajat olivat ottaneet kiinni juuri kun KePo saapui paikalle. Vauhti oli hiipunut kun KePo ja Rose´saapuivat kotiin juuri samaan aikaan kuin minä tulin toisesta suunnasta. Pihalle päästyään kävi heti makoilemaan ja minä ryhdyin tutkimaan oliko jossain kohti vaurioita, naarmuja tai reikiä. Kaikki muuten hyvin , mutta sakset oli pakko ottaa käyttöön oli koko metsä kietoutunut turkkiin. Jano oli kova, muuten ei löytynyt vaurioita. Ontumista ei myöskään ollut havaittavissa. Todella väsynyt koira kävi nukkumaan pihalle.

Mä otan vain yhden kuvan kun ei ne mihinkään lähde 👀
Nyt on molemmat koirat nukkuneet monta tuntia ja nauttineet palauttavaa hyvää ruokaa ja taas on "rajavartija" täysin voimissaan. Tuhannesti kiitoksia niille ihmisille jotka olivat Rosén löytäneet ja todenneet, että on niin kiltin näköinen, että uskaltaa ottaa kiinni.

Kyllä huoli oli suuri kun kuitenkin tässä lähimaastoissa on valtatie, kylätie ja rautatie. Mutta onneksi Rose´ei kuitenkaan ollut poistunut niin kauas metsä / pelto / hakkuu alueelta. Kelalla oli myös huoli kun kaveri hävisi ei olisi halunnut liikkua mihinkään suuntaan. Vihdoin sain Keelan puoliksi raahattua kotiin ja lähdin uudelleen metsään. Kyllä oli helpottunut fiilis kun soitto tuli, että Rose´löytynyt ja tulossa kotiin.


Rose´on minun leoistani ensimmäinen jolle hajumaailma ja liikkuvat eläimet ovat niin suuri houkutus, että mamma unohtuu ja maailma kutsuu. No ehkäpä se mammakin jotain taas tämän päiväisestä oppi.


1 kommentti: