tiistai 30. toukokuuta 2023

Keelan kuulumisia

 Tänään taas haettiin Keelalle lääkkeitä apteekista, ja toden totta vaikka haluan ostaa mitä tahansa niin aina kaikki on loppu ja se pitää tilata niin myös kävi Keelan lääkkeen kanssa, mutta tänään sitten saatiin se  ettei katkosta pääse syntymään.


Keelan ihon kunto on parantunut ja iho alkaa muistuttaa jo normaalia ihoa. Ainoa poikkeus on se  pepussa oleva alue missä oli "vereslihalla oleva kohta" niin siinä on vielä pieni rupi jäljellä, jota hoidamme joka päivä. Ihoa on hoidettu kahden viikon välein pesemällä se lääkesamppoolla ja hilseily on loppunut ja iho näyttää hyvältä.

Peppu patti
Korvantaustat ovat aivan terveet. Tuollaista karvanlähtöä en kyllä ole nähnyt kuin synnyttäneellä ja pitkään imettäneellä nartulla, mutta Keelaa ei karvattomuus näytä haittaavan ja lyhyttä karvaa on tiheästi kasvuvaiheessa, joten luultavasti turkki kasvaa takaisin. Närästystä on pari kertaa ollut lievässä muodossa ja se on saatu loppumaan kotikonstein. Todella iloinen olen siitä että Keela ei ole syönyt kiviä, tosin heinää on syöty, mutta se on varmasti pienempi "paha" kuin kivien syöminen.


Keela on niin suloin pieni kasa tuolla pörröpedin nurkassa, ihan sydän pakahtuu. Rose´taas täyttää koko pedin.


Sitten laitetaan ihana kesäkuva Hehkusta, Vegasta, Dempestä ja parhaasta palvelijasta Jessestä.

Hieno porukka

Hehku

Hehku

Vega


Tänään olen epätoivoisesti miettinyt miten saan kerrottua Rose´lle, että siitä mistä vielä äsken voi kulkea ei voi nyt kulkea, koska olen tehnyt siihen uuden kukkapenkin. No kukat on nyt kahteen kertaan jo uusittu kun isotassu-Rose´on kävellyt niiden yli ihan vaan nopeasti. Luultavasti päädymme siihen että emme tarvi uutta kukkapenkkiä mutta en nyt ihan vielä luovuta , nyt kokeilussa esteen edessä ja takaaa ja sivulla eli kukat karsinassa.

Mitään kukkapenkkiä en ole nähnyt, jos olisin niin enhän minä siihen kävelisi ja jos kävelisin niin ihan vähän vain kävelisin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti