lauantai 6. toukokuuta 2023

Kupittaalla

 Tänään lähdin kohti Kupittaan puistoa ja sillä minua odotti ihana Hero poika. Täytyy sanoa että aivan upea kokemus kun huomaa miten ohjaaja ja koira ovat yhdessä edistyneet ja se tarkoittaa treenanneet. Ei ole mikään aivan helppo juttu treenata nuorta lähes aikuista urosta toimimaan näyttelykehässä toivotulla tavalla. Mutta aivan paras oppilas on ollut Hero ja hänen ohjaajansa jonka tukena tietenkin on ollut koko perhe. Minun on tarvinnut antaa vain palapelin palat ja ihan itse kovalla treenillä he ovat tehneet palapelin valmiiksi. Hienoa katsoa koiran ja ohjaajan työskentelyä. Tästä on hyvä jatkaa. Sain minäkin ihan vähän juoksuttaa Heroa.

Ja taas juostaan

Ravi

Vähän minäkin juoksutin.

Hero ja ohjaaja

Juomatauko
Kupittaalla oli myös mätsäri menossa joten käytiin sielläkin nuuskuttelemassa tunnelmia ja hienosti meni. Kotiin päästyään Hero oli kuulemma ollut väsynyt, en yhtään ihmettele asiaa niin oli paljon nuuskittavaa ja katseltavaa.


Kun on levätty niin jaksaa taas innostua kaikista kotiväen puuhista ja osallistua. Kiitos kivasta yhteisestä ajasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti