torstai 25. toukokuuta 2023

Librela-päivä

 Tänään oli taas Librela-pistoksen antopäivä, tuntuu kuin vasta olisi käyty , mutta kyllä siihen aina mahtuu neljä viikkoa väliin. Taas oli pientä haastetta tuon Keelan kanssa. Tällä kertaa Keela päätti olla tulematta pois autosta, ja ei auttanut kuin kiivetä itse takakonttiin työntämään koiraa pois autosta. Viisi metriä liikuttiin eteen päin ja sitten Keela päätti, että on aika palata autolle, no ei ollut. Sitten keskusteltiin pitkään ja hartaasti, että mihin suuntaan ollaan menossa ja lopuksi työvoitto lähdettiin sellaisella vauhdilla kohti klinikkaa ettei mukana meinannut pysyä. 


Klinikallakaan ei mennyt kovin hyvin, oli uusi hoitaja vastassa ja päätin sitten kertoa verbaalisesti monin sanoin karvattomasta leonbergistäni, että kaikki karvat putosivat pois. Hoitaja hämmästyneenä kysyy, mitä ihan kaikki putosivat pois, onko se normaalia , johon minä vastasin tällä koiralla ei ole mikään normaalia. Hoitajan ilme muuttuu yhä hmmästyneemmäksi, joten päätin tuupata hänen käteensä Rose´n passin joka oli  kotona kun Rose´kävi rokotuksilla. Hoitaja etsii ja etsii ja sanoo varovaisesti nyt en kyllä löydä niitä rokotusmerkintöjä, koskahan ne olisi pitänyt olla. Siis et löydä Rose´n rokotuksia, hoitajan ilme edelleen hämmentynyt, niin eikös tämä ole Keela, juu on mutta se passi on Rose´n. No ensi kerra hoitaja sitten kyllä jo tuntee meidät 😂



Metsän raunioiden siivous on käynnissä ja nyt reunastavat tietä valtaisat risukasat. etsän rauniot näyttävät hieman paremmilta ja varmaan siihen seuraavaksi alkaa metsän istutus.



Rose´n kanssa ihmeteltiin kasoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti