sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Kesä kesä kesä

 Tänäänkin meillä on ollut kesäpäivä ja me on nautittu täysillä. Lenkille pääsi vain Rose´, sillä totesin että keli on ihan liikaa Keelalle ja hän jäikin ihan suosiolla kotiin ei edes pyrkinyt mukaan. Kuuma oli Rose´llakin mutta tehtiin lenkki kuitenkin.


Joskus sitä tuntee itsensä niin pieneksi, kun risukasatkin on suurempia. Sitten päivän ilo uutinen Pixin ensimmäinen näyttely minun pikakoulutuksella ja hienosti meni KP napsahti ja todella hyvä arvostelu. Onnea.


Tänään on istutettu kukkia ja minua alkoi niin naurattaa kun eilen Harry vielä sanoi, että mitä minun kukkaistyttöni, mutta kun taas tänään lähdin hakemaan pari tainta no taisi niitä sitten tulla usemapi mukaan niin hän totesi v..... kukkakauppias. Alkoi hieman hymyilyttää enkä ainakaan kertonut että vieläkin täytyy huomenna käydä pari hakemassa. Sain tänään valmiiksi muistelukukkapenkin joka on heille tehty jotka ovat jo menneet muille vihreille niityille ja ovat vain muistoissa luonamme.


Sitten aloin rakentamaan uutta kukkaistutusta ja kuten arvata saattaa kivet ne siinäkin olivat mukana.


Tähän rakennelmaan Harryn painava lausunto oli kiviä ei ainakaan lähdetä hakemaan lisää. Hassu juttu...


Illan tullen herkuteltiin vielä raparperikeitolla ja pullarinkelillä, meidän yhteinen herkku. Ihania raparperejä nuo uudet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti