maanantai 3. huhtikuuta 2023

Keela eläinlääkärissä

 Tänään Keela kävi taas eläinlääkärissä noiden nopeasti etenevien ihomuutosten takia. Keelan  Koepalat paikallispuuduksessa otettiin kolmesta kohtaa selästä ja vasemmasta reiden sisäpinnasta ja pepun reunasta. Näytteet lähetettiin patologille. Lisäksi Keelalle tehtiin maksan, pernan, haiman ja sappirakon ultra ja tutkittiin vapaan nesteen osuus etuvatsassa. Maksa oli kooltaan pieni, mutta mitään muutoksia ei ollut löydettävissä, myös muut ultarut elimet olivat kaikki ok. 

Keelan iho on ohut ja kuultava ja sen takia nuo verisuonetkin näkyvät niin helposti. Nyt odotetaan sitten koepalojen tuloksia ja toivotaan, että löydökset liittyvät tuohon kortisonin aiheuttamaan calcinosis cutis sairauteen. Olen paljon miettinyt teinkö väärän päätöksen kun aloitin Keelalla kortisonilääkityksen, mutta kyllä edelleen olen sitä mieltä, että kun vaihtoehtoina oli vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja niin Keela on kuitenkin saanut toista vuotta kivutonta elämää.

Keela käyttäytyi mallikelpoisesti ja ultraus saatiin tehtyä helposti kuten myös koepalat otettua paikallispuudutuksessa. Keela on niin hieno koira. En voisi olla ylpeämpi tuosta ihanasta koirasta.


Selässä otetuissa koepalojen kohdissa on jokaisessa kaksi tikkiä. Toivotaan, että ne paranevat nopeasti ilman mitään ongelmia. Kun tultiin kotiin niin Rose´tutki Keelan todella tarkasti ja varmasti huomasi, että kaverilla on jotain ongelmia.





1 kommentti: