lauantai 22. huhtikuuta 2023

Rose´ja Keela kertoo

 Me ollaan niin väsyneitä, meillä on ollut niin rankka päivä tänään. Heti aamusta nuo ihmiset alkoivat touhuta jotain kummallista, kantoivat kukkaruukkuja esille vaikka ei siitä ole montaa kuukautta kun ne keräsivät ne pihalta pois. Sitten ne kävivät jossain ja toivat autokuorman multaa, vaikka meillä on koko perunamaa täynnä multaa ja sitten niitä säkkejä on viety paikasta toiseen. Välillä ne ovat kantaneet kiviä ja suunnitelleet jotain rakennusta, ei varmaan tule koirankoppia, vaikka ei me asutakaan koirankopissa, me asutaan mamman ja iskin kanssa talossa ja nukutaan niiden sängyssä.


Ja sitäkin me ihmetellään että miksi ne kukat pitää laittaa kukkapurkkeihin vaikka niillä on multaa tuolla pihalla.


No jotain kivaakin tapahtui, tai ainakin niin me luultiin, meillä grillattiin, mutta eihän meille mitään grilliherkkuja annettu. Me ei kyllä yhtään ymmärretty sitä. No onneksi me kuitenkin saatiin sitä koiranruokaa.



1 kommentti:

  1. Aivan selvästi pettyneitä ilmeitä hauveleilla <3 <3

    VastaaPoista