tiistai 11. huhtikuuta 2023

Keelan kuulumisia

 Tänään saatiin Keelan biopsioista tulokset ja sieltä tuli hyvää tulosta sillä  saatiin pois suljettua todella monta sairautta.


 Biopsioiden tulokset, niiden perusteella ei ole kyse (ei viitettä esimerkiksi epiteliotrooppisesta lymfoomasta/kasvainmuutoksesta, eikä autoimmuunisairauksiin viittaavia löydöksiä), selän muutoksissa havaitaan voimakasasteista kalkkeutumaa (calcinosis cutis), ihon pinnallisimpien kerrosten paksuuntumista ja normaalista poikkeavaa hilseilyä, ihossa myös tullut sidekudostumista ja karvankasvu tällä lepovaiheessa.
Peräpäässä ja sisäreidessä havaitaan epäspesifejä kroonisia ihotulehdusmuutoksia, ei niinkään kalkkeutumista ja näissä karvatuppia on kaikissa kasvuvaiheissa.
Nämä ovat aika laaja-alaisia ja tavoite nyt odottaa että tilanne lähtisi seuraavien kuukausien myötä rauhoittumaan kortisonin jäätyä pois.

Huonompi asia on se, että Keela oli taas syönyt kiviä ja tänä aamuna Keelaa myös närästi. Onneksi närästys oli lievää ja meni nopeasti lääkkeillä ohi. Nyt täytyy toivoa, että lisää närästystä ei ole tulossa.
Perjantaina on sitten tikkien poisto ja samalla tapaamme myös lääkärin ja keskustelemme tarkemmin noista tuloksista ja jatkohoitosuunnitelmasta.

Tänään me löydettiin koirien kanssa ensimmäiset leskenlehdet, kyllä nuo vuoden ensimmäiset ovat niin kauniita.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti